Puhetta ja papatusta

Onneksi tulee viikonloppu. Tätä viikkoa ei olisi enää kestänyt päivääkään. Jotenkin, vaikka viikko oli ihan mukava, tuntui se ikuisuudelta. Saattaa olla silläkin vaikutusta, että takana on kolmen viikon työputki.
Viikonloppuna täytyy ottaa rennosti.
Jospa heittäytyisi oikein villiksi ja lähtisi uimaan vintiöttären kera.
Pitäisi myös kesäkalusteet jo raivata varastoon ja tehdä takkapuille tilaa autotalliin.
Viinan juontikin olisi mukavaa, mutta rahatilanne on justiinsa sillä mallilla, että tulisi aika kuivat bileet.
Päätin vetää nupin täyteen seuraavana palkkapäivänä.

Otin aamulla puheenaiheeksi tupakka, -eli apinakopit, jotka tulevat kesäkuussa ravintoloihin pakollisiksi. On ihan käsittämätöntä, että ihmiset menevät ravintoloihin ja änkeävät siellä seitsemän neliön savuiseen koppiin, jonka ovella gorillan näköinen äijä valvoo, ettei kukaan vie sinne mitään juotavaa. Ihan pimeetä.
Onneksi en polta, niin voin istua pöydässä ihan rauhassa tuoppini kera.
Toisaalta voihan se olla, että kun kopit ovat niin ahtaita niin siellä syntyy äkkiä kontaktien kautta uusia suhteita... Missä te silloin tapasitte? Tupakkakopissa.


Aamulla oli lähetyksessä kaksi vierasta peräkkäisinä tunteina, täytyy myöntää että se on oikeasti raskasta. Usko vaan, myös puhuminen on työtä. Vieraiden kanssa joutuu skarppaamaan niin pirusti, että väsymys painaa jo puolenpäivän aikaan silmää.
Toinen vieraista oli "kuukauden akustinen -live" vieraana ja veti ihan pirun mahtavasti. Pikkuisen mikki särki ääntä, kun äijällä oli ihan pirusti äänialaa.

Aamun lehdistä löytyi faktaa siitä, että viinilasi ei hajoa vaikka kuinka kiljuisi. Ei oppi ojaan kaada. Aamukilpailun yhteydessä kuulija tiesi kertoa, että maailman pisin lipputanko on 160 metriä korkea. Yllätys, että sen ovat pystyttäneet Pohjois-Korealaiset. kaikkea pitää siellä suunnalla aina niin liioitella. Pommitkin pitää rakentaa sellaisiksi, että niilä voi posauttaa kerralla puolimaailmaa pimeäksi.

Aamun parasta antia oli Tom Pettyn ja U2 biisit.

Kiroilukabaree

Jäi eilinen väliin, vaikka sen elinkin.
- Sovitaanko ettei eilistä ole, kysyi mies vieraalta naiselta herättyään vääristä lakanoista.

"Voitin" pääsyn Kosketuksissa -konserttiin Ylöjärvelle. Konserttiin otetaan sisään vain muutama ihminen.
Tilaisuus nauhoitetaan ja ajetaan televisiosta ulos alkuvuodesta. Vaimoni on yhtyeen ystävä, joten lahjoitin pääsyn hänelle.

Meillä on ollut tällä viikolla työharjoittelija. Hauska huomata kuinka jokainen nuori tarkastelee akkreditointikorttivarastoani. Olen kerännyt kaikki vuosien varrellani saamat akkreditoinnit roikkumaan kaulahihnoistaan seinälle.
Samassa kasassa on mun pyytämät nimikirjoitukset. Niistä tärkein on Iron Maidenin Bruce Dickinsonin nimmari, jonka sain kun olin juomassa lasin viiniä herran seurassa. Oikein sympaattinen mies.
Paras festarimuisto on jostain 90-luvun puolivälistä, kun Nirvana oli Ruisrockissa. Siellä oli silloin jotenkin aidosti kliimaksia ilmassa.

Suorassa lähetyksessä oli tänään erään kabareen käsikirjoittaja sekä päätähti. Meillä oli lähetyksessä naurua enemmän kuin tarpeeksi, mutta meidän tähdellä sanavarasto muodostui aika pitkälle vitusta ja perkeleestä. Ikävän kuuloista.
Pidettiin lopuksi pienimuotoinen kulttuurihetki, kun esitimme kainalopieremällä "Hyvästi Työ" -kappaleen. Päätimme anoa kainalopierentäkulttuurille myös valtionapua.

Päivän lehdistä on jäänyt mieleen eilinen iltalehden otsikko: "Kimi joi, juhli ja lauloi lapissa".
Siis tämän mukaan Kimihän on ihan tavallinen mies, mutta sillä on vaan tavallista parempi auto.

Päivän parasta antia musiikillisesti oli Van Halenin "Jump", joka saa mut joka kerta fiiliksiin.

Huomista odotan jo kovin, sillä vieraakseni tulee kovasti arvostamani artisti.

Nyt punttisalille, ettei pääse narut sotkeutumaan toisiinsa.

Hyvät Toverit

- Hyvät Toverit, Taistolaisuuden päivää! Olen juhlan kunniaksi pukeutunut punaiseen villapaitaan!
Tämä lause ei miellyttänyt tänään kaikkia kuulijoita.
Pienestäpä suuttuvat.
Taisin muuten viimeksi jopa äänestää kokoomuslaista, joten se siitä punaisuudestani. Tosin olen joskus ollut pioneereissa, mutta en koskaan ansainnut sitä punaista huivia. Mä sain ainoastaan sen huivin, jossa oli ne vihreät reunat. Oli kai joku junioripioneerin merkki? En muista.

Ei ole enää pitkä aika Joulun tuloon. Aamulla kerroin ystävälleni mikrofonille, että kaupoissa ovat jo joulukalenterit ja kinkut. Servetit ja glögit jo myös jouluisissa kuosissa. Kovin ollaan ajoissa.

Joulusta puheen ollen, ystäväni kaksi seitsenvuotista pojankollia saivat aikamoisen älynväläyksen mennä viikolla. Pojat eivät jaksaneet rustata pukille kirjettä, niin laittoivat koko lelukirjan menemään Korvatunturille.
Näistä pojista kuullaan vielä!

Aamun mielenkiintoinen uutinen löytyi Somerolta, jossa joku oli nyysinyt rannasta 12 metriä pitkän laiturin! Aivan käsittämätöntä. Jos joku tarjoaa edullista 12 metriä pitkää laituria sulle, niin Somerolla kaivataan.
Selvitin ohimennen myös ottavatko henkilöstövuokrauspalvelut pukkitilauksia. Ottavat.
Minkälainen pitää sitten olla henkilöstövuokraukseen ilmoittautuvan pukin? Nykyäänhän ei saa erikseen vaatia työntekijän olevan jompaakumpaa sukupuolta....
Vastaukseksi sain, että pukin pitää olla möreä-ääninen 180 cm pitkä ja painaa 100 kiloa. Harva nainen täyttää ehdot.

Saddamin hirttotuomio sai minun niskavillat pystyyn. Oli ihminen kuinka julma tahansa, ei meillä toisilla ihmisillä ole oikeutta leikkiä Jumalaa ja ottaa toiselta nirriä pois. Minä en henkilökohtaisesti suostuisi koskaan seisomaan tuollaisen päätöksen takana. Siinä tuomion antaja syyllistyy aivan samaan.
Tuollainen diktaattori pitäisi vain erottaa muista ihmisistä loppuiäkseen. Mies maakuoppaan ja sinne pillin avulla mehua sekä keittoa. Viihdykkeeksi Amerikkalaisia tv-sarjoja.

Aamun paras biisi oli ehdottomasti Hectorin "Ensilumi tulee kuudelta".

Nyt ämpeeseen musaa lataamaan ja juoksulenkille.

Maanantaihuttua

Maanantaissa ei ole mitään muuta hyvää kuin se, että ei vielä ole koko viikon aikana ehtinyt munaamaan mitään.

Viikonloppu meni konsertin purkuhommissa. Koko viikolle ei siis siunaantunut yhtään vapaapäivää. Hajottaa.

Onneksi pikkutyttömme oli mummilassa, niin sai aamulla sentään nukkua pitkään. Tosin siinäkin oli ongelmansa. Jokainen joka joutuu puurtamaan pitkää päivää paineen alla tietää, että ylikierroksilta toipuminen vie pari yötä. Sitä ikään kuin on niin täynnä energiaa, ettei meinaa saada unesta kiinni millään. Laski sitten lampaita tai joi lämmintä maitoa.

Konsertti meni hienosti. Tosin äänentoiston kanssa oli pienoisia ongelmia.
Kävin muutaman kerran lavalla spiikkaamassa ja tuli hieno fiilis, kun tuhatpäinen yleisö elämöi mukana. Muutenkin nautin käyskentelystä juhlakansan keskellä. siinä on hyvä tilaisuus aistia ovatko juhlat onnistuneet. Takahuoneesta sen arvaileminen on aikalailla vaikeaa.

Illan mukavin hetki oli, kun kävin takahuoneen tähdiltä kysymässä voisivatko antaa parille sellaiselle pikkujunnarille nimmarit.
Olisitpa nähnyt kuinka onnellisia ne seitsenvuotiaat olivat, kun idolit juttelivat takahuoneessa tovin ja antoivat nimmarit. Siinä riittää pikkuisilla koulussa puhumista.

Tämän aamun lähetys oli sellaista perinteistä maanantaihuttua. Turha syöttää maanantaina liikaa tavaraa ulos. Parempi vaan fiilistellä ja elää ihmisten mukana.

Aamun parhaat biisit olivat mielestäni Oasiksen "Wonderwall" ja Cockerin "Up where we belong".

Viikosta on tulossa ihan mukava. Konsertista luvattiin tulospalkkio, ja torstaina sekä perjantaina on tulossa loistavia livevieraita aamulähetykseen mukaan. Toinen on näyttelijä ja toinen on puolestaan muusikko.

Pönöttäjää käkättimeen

Olen järjestellyt tämän vuoden konserttiamme nyt puolisen vuotta. Totuuden päivä on tänään. Onneksi lippuja on mennyt hyvin kaupaksi.
Mua henkilökohtaisesti ottaa päähän noiden vip-kuponkien jakaminen. Mitä helkuttia niitä jaetaan kaiken maailman kravattipelleille?
Okei, ne tietysti rahoittaa meidän touhua. Siitäkin huolimatta ne on pirun jäykkää jengiä. Sen pönötysjengin hurjin toimenpide on, kun ne ottvat paukun ja lystikkäästi heittävät kravatin olalleen ja ovat olevinaan niin vitun rock.
Ei omaa olemustaan voi vaihtaa tapahtuman mukaan. Voi Jeesus, että jo etukäteen vituttaa olla niiden kanssa, kun tekisi mieli olla joraamassa ja kittaamassa halpaa punkkua.

Päivän mukavinta aikaa on kun artistit saapuu. On jotenkin rauhoittavaa katsella, kun äijät roudaa kamojansa paikoilleen.
Olen itse joskus muinoin toiminut roudmanagerina ja tiedän kuinka mukavaa on, kun kaikki on järjestäjien puolesta hoidettu kunnolla. On saunaa, safkaa, juotavaa ja kaikki muutenkin tehty viimeisen päälle kunnolla.

Toivottavasti en illalla punaviinin voimalla pamauta ketään pönöttäjää käkättimeen. Olisi jotenkin surullista menettää sen vuoksi euroja.
Mieleen palaa hetki, jolloin mulle esiteltiin yksi meidän isoimmista mainostajista, joka oli vakaumukseltaan aikalailla taivaspaikkansa varmistanut persoona.
Siinä ne sitten varoittamatta saapuivat aamustudioon. Aamulla, ennen töihin lähtöä, olin tietysti vain sutaissut pimeääsä makuuhuoneessa jonkun paidan ylleni. Olipa helvetin iloista, kun toinen sädehtiin herran rauhaa ja mulla on päälläni paita, jossa lukee: "Jeesus is great but Satan is super".
Arvaa mainostaako firma? Mainostaa, mutta ei minun blokeissa. Radio on siis persoonaa vahvempi.
Nyt lähden ja palaan vasta maanantaina.
Moro!

Träkättyä totuutta

Aamulla jännitin miten päin helvettiä kello autoni webastossa mahtaakaan olla. Olin illalla laittanut ajastuksen päälle, mutta en tarkastanut sitä oikeaa kellon aikaa. Aivan liian monta kertaa viime talvena auto sanoi naks, naks.
Mikään ei tympäise niin paljon kuin oma huolimattomuus.

Aika laiskanoloinen torstai. Lueskelin ennen lähetystä verotietoja. Se on jotenkin säälittävää että ne kiinnostavat.
Kateuttaan kai niitä tulee luettua.
Tosin olin iloinen, kun muutama julkisuuden henkilö näytti tienanneen vähemmän kuin minä.
Miltäköhän tuntuu kantaa nimensä perässä ammattinimikkeenä salarakasta?
Onkohan salarakkaan äiti ylpeä tyttärestään?

Taisteltiin tänään työkaverin kanssa Antti Tuiskun musiikista. Jotenkin se on sellaista pikkutyttöjen aikaan saamaa hypetystä, joka on tehnyt tuosta niveanaamasta Apu- ja Anna lehden vakiovieraan.
Jotenkin ärsyttää noissa rakennetuissa teinipoppareissa se niiden ulkokultaisuus. Jokainen poppari ja rokkari on alalla vain sen vuoksi, että on hyviä bileitä ja naisia. Olen varma että Anttikin ottaa ja käyttää fanejaan siinä kuin muutkin rokkarit. Täytyyhän fanien äideille luoda kuva kiltistä ja rauhallisesta pohjoisenpojasta, jotta äidin kukkaro raottuisi Prisman levyhyllyn kohdalla.

Suorat lähetykset ovat tältä viikolta ohitse. Olen huomisen järjestelemässä illan konserttia. Bändit soundchekkaa iltapäivällä. Sitä ennen pitää saada PA:t valmiiksi, hallin valaistus rakentaa, ravintolatilat merkitä, suojata lattiat jne.
Porukkaa on päivällä töissä paljon, onneksi ovat kaikki oman alansa ammattilaisia, niin päälle katsominen ei tunnu pahalta.

Huomisen päivän tein trackkina, eli mun spiikit tulee nauhalta. Jollakin tavalla narsistisen hauskaa huomenna kuunnella oma lähetys kokonaisuudessaan, samalla kun puurtaa järjestelyiden parissa.

Lähetyksessä soi tänään taas pari omaa suosikkia: Kolmannen naisen "en oo kuullu mitään", joka jäi soimaan päähän. Sama kappale oli muuten sovitettu loistavaan akustiseen muotoon jätkien konsertissa pari viikkoa sitten.
Toinen biisi joka jäi mieleen, on oma 2000-luvun ehdokas pop-maailman parhaaksi ja täydellisimmäksi hitiksi. Kappaleen voisi oikeastaan laittaa tietosanakirjan kohtaan pop-hitti. Kyseessä on Robbie Williamsin "Feel"

Myrskyn jälkeen on poutasää

Jopa heitti eilen karsean kelin. Autossa oli kesärenkaat, mutta urhea vaimoni vaihtoi äijämäisesti talvirenkaat sillä aikaa kun minä istuin lämpimässä studiossa. Vaimostani on tulossa oikea äijä. Ennestään arkipäivää ovat jo miehekkäät pierut ja kaljan kittaaminen.

Vaimon vaihtamilla talvirenkailla kurvailin tyylikkäästi töihin. Tarkastin ensitöikseni mitä liukkaus on aiheuttanut liikenteessä. Hätäkeskuksen mukaan kaikki oli sujunut rauhallisesti. Hyvä niin. Vaikkakin sitä aina toivoo, että pääsisi kertomaan jonkun megapaukkujutun heti aamuun, niin silti sitä on tyytyväinen etteivät ihmiset ole suotta päässet hengestään. Aamun lehdet tosin kirjoittivat, että turhan monet viina-alen jälkeen kuolevat kuningas alkoholin haittoihin.

Tänään julkaistiin myös verotiedot. Olen perseaukinen. Tosin tiesin sen jo ennen verotietojen julkaisemistakin. Tuntuu uskomattomalta, että joku tienaa vuodessa 50 miljoonaa! Paljonkohan tuollaisen rahakkaan miehen käyttelytilillä on?
Itsellähän se näyttää koko ajan miinusta. Tosin yhden kerran minulla ollut niin paljon rahaa että hirvitti. Se oli heti sen jälkeen, kun asuntolaina oli siirretty tililleni. Otin silloin automaatista useamman kuitin ja käytin niitä papereina, jotka muka löytyi lompakosta kun tarvitsi antaa puhelinnumeroni jollekin sitä tarvitsevalle. Olisi ollut kiva nähdä, miten ne reagoivat.... kukaan ei kommentoinut jälkikäteen. Pitivät kai paskamaisena nousukkaana :)

Aamulähetyksessäni soi pari loistavaa kappaletta. Toinen niistä oli ehdottomiin suosikkeihini kuuluvan U2:n "With or without you" sekä B-52:n loistavan iloluontoinen "Love shack".

Aamulähetykseni on nykyään sponsoroitu, se tuntuu mukavalta. Se on ikäänkuin valtavan iso kehu, kun joku oikeasti haluaa ostaa nimeni ja yhdistää tuotteensa siihen.

Ennen huomista lähetystä täytyy tsekata uudet, soittolistalle tulleet biisit. Näyttää löytyvän Stellan "Häälaulu", 90-luvun klassikko Dodgyn "Good Enough" sekä Neljän Ruusun "Ensi-ilta". Näistä Dodgy miellyttää eniten.

Nyt lähden lenkille. Huomiseen.